Opistolla jälleen

Ensimmäinen työssäoppimisjakso on onnellisesti ohi, ja on taas aika palata koulunpenkille. Opiskelu jatkuu attoainejaksolla, ja tällä kertaa lukkari sisältää englantia, fysiikkaa/kemiaa, yhteiskuntaoppia, ATK:ta ja äikkää. Itse olen suorittanut lukion ja siksi mun ei tarvitse näitä attoaineita opiskella. Mutta olen silti ilmoittautunut vapaaehtoisesti korottamaan muutamaa numeroa, ja niin on muutama muukin meidän luokalta tehnyt. 

Englanti tuntuu olevan melkein kaikille se ikävin aine, ja itse voin nolona myöntää että en puhu englantia ollenkaan. Kirjottaa osaan jonku verran, mutta puhumisesta ei tule mitään! Aika monella tähän englannintaidottomuuteen on vaikuttanut huono suhde opettajaan, tai jopa opettajan epäpätevyys! Itse en osaa mennä sanomaa onko mun kohdalle sattuneet englanninopettajat olleet epäpäteviä, ehkä eivät. Mutta sen voin sanoa, että huonoja opetustekniikoita on ollut, ja ammattitaidottomuutta siinä mielessä, että oppilaita on kohdeltu ns. pärstäkertoimen perusteella. Onneksi meillä vaikuttaisi nyt olevan mukava, reilu ja pätevä englanninopettaja, joka toivottavasti pystyy korjaamaan meidän englannin-vastaisuutta edes vähäsen! 

Äidinkieli on aina ollut yksi mun lemppariaineista. Rakastan kirjoittamista ja lukemista, se on vaan niin rentouttavaa ja terapeuttista puuhaa! Olen todella kiinnostunut kaikista asioista maan ja taivaan välillä, ja lukeminen on parhaita tapoja päästä niihin kiinni ja oppia kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Kirjoitan myös itse blogin lisäksi tarinoita ja runoja, mutta olen 100% pöytälaatikkorunoilija, eli en yleensä ikinä näytä muille kirjoituksiani.
Mutta asiaan. Tänään äikän tunnilla oli romanttinen ilmapiiri, sillä puhuimme rakkaudesta, ruusuista ja runoista. Pohdimme mitä rakkaus on ja miksi ruusussa on piikit. Sitten teimme harjoituksena prosessikirjoittamista (tai jtn sellaista). Aluksi menimme pihalle, otimme kengät ja sukat pois, ja kävelimme paljain jaloin nurmikolla ja kiipesimme Teletappikukkulalle (semmonen ruohonyppylä opiston alueella). Sitten seisoimme hetken kukkulalla silmät kiinni, ja mietimme mitä kaikkea aistimme. Miltä ruoho tuntuu jalkapohjissa, mitä tunnemme ja mitä kuulemme ja miltä ilma tuoksuu. Sitten palasimme sisälle luokkaan ja aloimme kirjoittaa tuntemuksiamme ylös. Kaikki onnistui tulkitsemaan tuntemuksensa omalla, persoonallisella tavallaan ja se oli hienoa. Sitten teimme yhteisen runon siten, että jokainen valitsi yhden lauseen omasta kirjotuksestaan, ja ne lauseet kirjotettiin samalle paperille. Opettaja lisäsi sitten oman ideansa siihen loppuun. Ja meidän lauman yhteinen 
runo oli valmis:

"Kaiken kuollessa syntyy tilalle jotain kaunista
Olo oli kuin täydellä idiootilla
Välillä on kovaa, välillä pehmeää
Vartalo jäätyi aivoja myöten
Jalkapohjat tuntuivat tunnottomilta
Pistelyä ja kipua
Ilma tuntui jäätävältä -melkein kuin pienet jääpuikot olisivat pistelleet paljasta ihoani
Talven tuntu virtaa jalkapohjista koko kehoon
Rakkaus ympäröi kaiken"

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, lämpöistä talven odotusta kaikille!