Pikkuhiljaa normaalirytmiin

Hetken hengähdyksen jälkeen blogin kirjoittaja palasi maisemiin: Ensin sitä odotti innolla, että kaikki kouluprojektit alkaa ja saisi kunnollista tekemistä eteensä. Nyt niitä onkin jo vino pino eikä muuhun oikeastaan riitä aikaakaan, jos haluaa kunnolla panostaa kyseisiin aiheisiin. Mutta ihan kuin esseet ja muut tehtävät meitä hidastaisi: Kyllä me vieläkin keretään pitää hauskaa yhtä lailla! Yhteishenki meidän luokalla on mitä parhain.

Meidän oppitunnit ovat painottuneet nyt alkuvaiheessa ryhmänohjauksen perusteisiin ja oppimiseen yleisesti. Joten oli ehkä vähän sulateltavaa siinä, että vähän aikaa sitten alkoi ensimmäinen muista erilaisempi kurssi: Ensiapukurssi. Jokainen varmaan tietää kyseisestä kurssista jotain, joten en ala avaamaan sitä tarkemmin. Viimekerralla meidän nuvaporukka harjoitteli jo elvytystaitoja. Alkuun ehkä vähän ties ketäkin nauratti puhallella muovinukkeihin. Lopulta ainakin itselläni kolahti se ajatus takaraivoon, että me olemme opiskelemassa erittäin tärkeitä asioita näillä tunneilla ja kaikki annetut neuvot kannattaa pistää korvan taakse. Koskaan ei tiedä, milloin voi omalle kohdalle sattua tositilanne, joissa tarvitaan kyseisiä taitoja.

Eräs mainitsemisen arvoinen asia meidän opistosta on se, että meistä opiskelijoista pidetään oikeasti hyvää huolta. Ei mitenkään teennäisesti, vaan aidosti opettajat ja muu henkilökunta haluavat tukea meidän opiskeluja mahdollisimman paljon. On ihana olla pienemmässä oppilaitoksessa ja tunnistaa melkein jokaisen kasvot, jotka kävelevät päivän aikana pihalla vastaan. Opistolla vallitsee aina hyvä ilmapiiri ja jos jollakin henkilöllä havaitaan huonompi päivä, siihen pyritään tekemään muutos. Opiskelukin maistuu paljon paremmalta, kun ympärilläolijat luovat positiivista mieltä kaikille!